Vietämme merkittävän osan elämästämme töissä kollegoidemme kanssa. Joistakin tulee hyviä kollegoita, joistakin ystäviä, joistakin hyviä ystäviä, joistakin sydänystäviä.
On mahtava tunne, kun huomaa että ympärilleen on muodostunut pienempi tiivis porukka, joka kokoontuu lounaalle, kahvitauolle, vapaa-aikana. On kuitenkin tärkeää, että emme sulje ovea muilta.
Varsinkin suurissa organisaatioissa klikkiytyminen on yleistä, ja klikkeihin voi ulkopuolisen olla vaikeaa päästä. Kaikkia ei toki voi eikä tarvitse kutsua kaikkeen, mutta hyviin (työ)elämätaitoihin kuuluu pelisilmää nähdä milloin kannattaa ojentaa kättä. Lounaalle on välillä hyvä mennä kahdestaan, välillä pienessä porukassa, välillä isommassa. Kun dynamiikka muuttuu, myös keskustelunaiheet saavat uutta potkua. Näin opitaan taas lisää toisistamme, itsestämme ja maailmanmenosta. Mitä tärkeämpää, näin nostamme yhteenkuuluvuudentunnetta koko yhteisössä – ei vain omassa pienessä piirissämme.
Yksin vai yhdessä?
Ystävänpäivää on vietetty Suomessa 1980-luvulta lähtien, virallisesti 1996 lähtien. Nykyään Yhdysvaltojen omima perinne on kuitenkin lähtöisin Euroopasta. Ensimmäiset muistikuvani ystävänpäivän vietosta ovat lapsuudestani ja rusettiluistelusta. Muistatteko vielä, kuinka jännittävää oli saada rusetti ja luistella ympäriinsä etsimässä sille pari?
Katkaisen muistelun tähän, sillä sen sijaan että kokemus olisi ollut romanttinen, oli lähinnä ahdistavaa, kun ei tiennyt tykkääkö paristaan ja varsinkin päinvastoin. Ehkä ystävänpäivä on siitä syystä Suomessa yleisemmin ystävien muistamista varten, ei vain rakastavaisten juhla tai treffiseuran löytämistä varten. Suomessa, onneksi, on ihan ok olla ystävänpäivänä yksin kotona villasukat jalassa.
Ihminen kuitenkin tarvitsee muita ihmisiä ympärilleen. Ihan kuten lapsena oli tuskaista löytää sopiva leikkikaveri, voi myös aikuisena olla haastavaa löytää mieluisaa seuraa. Ei ole itsestäänselvyys, että meillä on liuta henkilöitä, joille voimme aina soittaa, jos jotakin on meneillään. Ei ole itsestäänselvyys, että on edes yksi kenelle soittaa.
Pienillä asioilla on suuri merkitys
Yksinäisyys on Suomessa harmillisen yleistä. Ympärillämme voi olla jatkuvasti ihmisiä niin yksityiselämässä kuin töissä, mutta silti ei ketään kenen puoleen kääntyä. Siitä syystä toivon, että jokainen pyrkisi luomaan myös töihin avoimen ilmapiirin – ilmapiirin, jossa tervehditään, pyydetään lounaalle, kysytään miten menee, käydään aftereilla. Pienetkin eleet ovat merkittäviä.
Kiitos kaikille nykyisille ja entisille kollegoilleni ja ystävilleni. Olette tärkeitä!
Hyvää Ystävänpäivää!
t.
Christel
Team & Talent Development Manager