Teamitin 8. vuosi käyntiin vahvassa tiimihengessä

Teamit käynnisti syksyn keräämällä joukot kasaan toiminnallisten reaktiopelien ääreen. Ilta oli kaatumisia, kannustavia huutoja ja käheitä ääniä täynnä. Ilta alkoi Teamitin 8 v. syntymäpäiväkakulla ja maljannostolla, jonka yhteydessä Teamitin toimitusjohtaja Jussi kiitteli tiimiä hyvästä työstä. Teamitin suunta on nousujohteinen. Tiimiin on astunut vahva joukko ohjelmistoalan asiantuntijoita. Liikevaihto tulee tänä vuonna tuplaantumaan. Koronarajoitusten vuoksi kollegoihin tutustuminen…

Teamit käynnisti syksyn keräämällä joukot kasaan toiminnallisten reaktiopelien ääreen. Ilta oli kaatumisia, kannustavia huutoja ja käheitä ääniä täynnä.

Ilta alkoi Teamitin 8 v. syntymäpäiväkakulla ja maljannostolla, jonka yhteydessä Teamitin toimitusjohtaja Jussi kiitteli tiimiä hyvästä työstä. Teamitin suunta on nousujohteinen. Tiimiin on astunut vahva joukko ohjelmistoalan asiantuntijoita. Liikevaihto tulee tänä vuonna tuplaantumaan.

Koronarajoitusten vuoksi kollegoihin tutustuminen on kuitenkin ollut astetta haastavampaa. Mökkihöperöitymiseltä on tähän asti vältytty yhteisten online-kahvien ja ulkoilmarientojen avulla. Vihdoin koronatilanne ja rajoitukset salli kerääntymisen myös sisätiloihin.

Tiimiä odotti Reaktion Gamesin kolme eri pelisettiä. Kolmessa joukkueessa alkoi tiukka tykitys polvilentistä, pöytäkiekkoa ja toimistotuolifudista. Kannustava ilmapiiri yllytti heittäytymään pallon ja kiekon perään.

Toiminnalliset pelit, joissa jokainen voi onnistua lähtötasosta riippumatta, ovat harvinaisia, todettiin pelaajien kesken. Myös pelien seuraaminen jo viihdytti. Kannustushuutoja kuului penkiltä asti.

Illan kruunasi karaoke ja biljardi omalla porukalla Teamitin toimistolla Lauttasaaressa.

Kiitos Reaktion Games järjestelyistä ja kaikki teamitläiset Teamitin syksyn liikkeelle potkaisemisella mahtavassa hengessä!

#teamteamit

One thought on “Teamitin 8. vuosi käyntiin vahvassa tiimihengessä

  1. Pingback: Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2022! — Teamit

Comments are closed.