Yle julkaisi muutama päivä sitten uutisen, jonka mukaan vaatteiden myynnin määrä kasvoi viime vuonna, mutta myynnin arvo laski. Ihmiset siis ostavat enemmän, mutta halvemmalla. Prismat ja K-Citymarketit ovat käytetyimpiä vaatekauppoja. Onhan se tosiaan helppoa ostaa tarvitsemansa farkut ja kengät samalla kun käy tekemässä viikon ruokaostokset. Voisi kuitenkin väittää, että käytännöllisyydessä verkkokauppaostaminen päihittää kivijalat. Verkkokaupassa kuluttajalla on pääsy laajempaan valikoimaan, eikä tarvitse edes kotisohvaltaan poistua.

Vaatteet on yksi suosituimmista tuoteryhmistä verkkokaupassa. Kilpailu on entistä tiukempaa ja kansainvälisempää, sillä digitaalisuus on tuonut suuria muutoksia kaupankäyntiin. Verkkokaupan tai digitaalisen tilauskanavan avulla yrityksellä on erinomainen mahdollisuus laajentaa omaa asiakaskuntaansa ja siten kasvattaa myyntiä. Verkkokaupan perustaminen ja pyörittäminen eivät kuitenkaan ole mitään itsestään selvän helppoja ratkaisuja, ja toimiala vaikuttaa myös ominaisuuksiin, joita verkkokaupalta vaaditaan.

Verkkokaupan tai digitaalisen tilauskanavan avulla yrityksellä on erinomainen mahdollisuus laajentaa omaa asiakaskuntaansa ja siten kasvattaa myyntiä.

Vaatteiden verkkokaupassa on hyvä ottaa huomioon juurikin monille vaateverkkokaupoille tärkeitä ominaisuuksia. Voi olla, että verkkokaupan pitää taipua sekä kuluttajamyyntiin että yritysmyyntiin, jolloin erityistarve on huomioitava jo verkkokaupan suunnittelussa. Erilaisia maksu- ja toimitustapavaihtoehtojakin pitäisi olla tarjolla niin kotimaisille kuin kansainvälisille ostajille.

Kaiken lisäksi verkkokaupan pitää olla näyttävä ja pystyä sujuvasti esittelemään kaikki väri- ja kokovariaatiot, mittataulukot ja materiaalikuvaukset. Ja kaiken pitää toimia sujuvasti, jotta asiakaskokemus on erinomainen ja asiakas ei vaihda siihen himpun verran toimivampaan kilpailijan verkkokauppaan tai jopa kivijalkamyymälään.

Vaatekauppa on sesonkiluonteista, joten tuotehallinnan pitää olla kunnossa. Tukkukaupassa sesonkiluonteisuus voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tulevat mallit on ennakkotilattavissa ja erät tilataan valmistajilta ennakkotilausten perusteella. Tähänkin verkkokaupan pitää taipua.

Huh, vaikka jo heti alkuun verkkokaupan perustaminen ja pyörittäminen saattaa kuulostaa työläältä, haastavalta, jopa suoranaisesti mahdottomalta, onneksi kaikkea ei tarvitse tehdä yksin. Olemme koonneet sivuillemme tärppejä, josta lähteä liikkeelle.